keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Merenranta elämää


Pentujen elämä on joka päivä aina uusia kokemuksia ja jännitystä. Koska kotipiha alkaa olla jo aika tuttu päätimme pakata pennut koppaan ja lähteä haistelemaan uusia tuulia. 


Sisarusparvi pääsi ensimmäiselle automatkalleen merenrantaan. Mennessä pennut kurkkivat uteliaina kopasta ja joltain taisi lirahtaa pisutkin. Perillä rannassa saatiin tutustua meren tuoksuun ja ranta hietikkoon.


Aurinko paistoi ja tuulimyllyt pyörivät tuulessa, joka tuntui ihanan vilvoittavalta paahteessa.


Taisipa osalta kastua tassutkin ja kuononpää
.

 Rannalla leikki myös lapsia jotka halusivat tulla meitä tervehtimään. Niinpä vilske oli melkoinen ja aina välillä piti ottaa luku pennuista että kaikki ovat tallessa.

 .

 Myös Fiia ja Donna nauttivat rantaleikeistä kun kerrankin oli tarpeeksi kepin heittäjiä.


Sitten alkoi kuraista pentua kupsahtaa yksi toisen jälkeen unten maille hietikkoon. Siispä oli aika pakata pennut ja lähteä kotia kohti, paluumatkalla ei kopasta kuulunut inahdustakaan. Toivottavasti näkivät hauskoja unia.sinisiä

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

torstai 14. heinäkuuta 2011

4 viikkoa pentuelämää


Pennut kasvaa ja kehittyy. Vauhti kiihtyy ja pentuaitausta täytyi jo korottaa koska Pedro ja Manolito oppivat kiipeämään yli. Kun korotus oli tehty, Pedro osoitti mieltään aika kovaäänisesti huomatessaan, että hänen maailmaansa oli menty rajoittamaan. Tutkimusmatkoja ympäri taloa on tehty ja ulkonakin pari kertaa käyty. 

 Fiian kiusaaminen on varsinkin Juanitan ja Carmelitan lempi puuhia. Voimia koitellaan myös pentujen kesken.

  Ensin mennään sata lasissa ja sitten saapuu nukkumatti.

 Hampaita löytyy suusta vaihtelevasti toisilla jo tosi terävät naskalit ja joillain vielä ikenet kutiavat ja niitä hangataan vaikka mihin.
 Lelut alkaa kiinnostaa ja mamman luutakin olisi hauska maistaa.
 Oma aika kuluu lähinnä pissoja luututessa ja pentuja ihaillessa.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

pennut seisoo


Paljon on pennut kasvaneet viime päivityksen jälkeen. Silmät on auenneet ja kaikki ovat nousseet jo pystyasentoon , joillain on vauhtia enemmän ja toisilla vielä askel hieman haparoiva. Pennut ovat saaneet lisää tilaa liikkua.ja välillä on vilske melkoinen. Eilen maistettiin myös ensi kerran hieman kermaviiliin sekoitettua jauhelihaa. Kaikille näytti maistuvan , mutta pöytätavat ovat omaa luokkaansa .Tänään meillä kävi vieraita Kalajoelta ja samalla napsittiin valokuvia . Kiitoksia paljon kuvaus avusta, sillä pennut olisivat  itse ottaneet mieluummin mitä tahansa muita asentoja.


Ernesto

Miguel

Pedro

Juanita

Manolito

Carmelita

Inez

Jose
Tässä linkki pentulaatikon kuulumisiin Hulinaa