lauantai 10. syyskuuta 2011

Pippa kasvaa

Pippa kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia. Toissapäivänä käytiin tohtorilla ottamassa rokotus ja siellä punnittiin 6,7kg.Odotushuoneessa alkuun hieman jänskätti kun oli niin monta vierasta koiraa , mutta pian Pippa olisi halunnut leikkiä kaikkien kanssa. Toisiin koiriin ollaan tutustuttu ,myös aikuisiin että pentuihin. Eilen oltiin viiden pennun pentutreffeillä ja lopuksi käytiin vielä porukalla harjoittelemassa hihnakävelyä. Pippa kävi jo kuun alussa tekemässä pienen uimalenkinkin, tosin vahingossa kun on tottunut mataliin vesiin, juoksi mamman perässä veteen ja kun olikin äkkisyvää ei jalat yltäneet pohjaan niin lähti sitten uimaan. Eipä tuo pieni vesipeto siitä ollut milläskään. Kotona kuuluu iltaohjelmaan vesikupin tyhjennys siihen hypähdetään ja jos ei kerralla tyhjene niin sitten vielä tassuilla kauhomista niin eiköhän ala pohja häämöttää. Tietää kyllä että se on kielletty leikki , mutta aina ei voi mitään.
Sisarukset leikkii

kuva Piia H

kuva Piia H


Rannalla huvittelemassa

Ei kommentteja: