Fiian,Donnan ja Pippan päiväkirja; Harrastuksia, treeniä ja näyttelyitä, sekä touhuiluja Mamman ja Martin kanssa
perjantai 23. joulukuuta 2011
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
Joulukuun kuulumisia
Donna osallistui Tukholmassa Pidettyyn Pohjoismaiden Voittaja kisaan. Sijoituksena oli tällä kertaa Paras narttu 4. Tuomarina toimi Saija Juutilainen.
Pippa on aika toimelias koira ja on hieman uusinut kalustusta, myös kirjaston kirjat ovat Pippalle kovin mieluisia etenkin Roald Dahlin kirjat.
Dieetti oli ilmeisesti purrut koska nyt painosta ei arvostelussa ollut mainintaa. No tosin jo kotimatkalla sitten annettiin piut paut dietille ja herkuteltiin mm. possunsorkalla.
Agilitytreenit ovat Joulu tauolla ja kuntoa pidetään yllä metsälenkein. Pippan Nemo veljeä käytiin tapaamassa, ja välillä on kavereita ollut mukana lenkeillä. Lenkit ovatkin nyt raskaampia sekä koirille että lenkittäjille,välillä kahlataan hangessa ja välillä omissa jäljissä.
torstai 8. joulukuuta 2011
Vaihtelevaa näyttelymenestystä Jyväskylässä ja FI MVA
Marraskuussa Donna osallistui Jyväskylän KV näyttelyihin. Lauantaina tuomarina oli Brace Andrew Englannista ja Donna sai viimeisen sertinsä tullen Suomen Muotovalioksi. No Sunnuntaina Donna esiintyi ensi kertaa valioluokassa ja sieltä meidät tiputettiin maan pinnalle arvostelulla H. Tuomarina toimi tällä kertaa Lena Danker jonka mielestä Donna oli aivan liian lihava. Lenalle ei kannata viedä koiraa tuomaroitavaksi jos paino ei ole aivan balanssissa. Hän sanoi että aina jos koira on lihava tai laiha arvostelu on H riippumatta millainen koira muuten on.
Pippa on veljensä Nemon kanssa alkaneet myös agilityn treenaamisen. Putki , pussi , rengas, keinu ja kepit on kaikki harjoittelun alla. Viimeksi oli kiertäminen kotiläksynä ja tällä viikolla kontaktia temppuna. Molemmat tuntuvat nauttivan tekemisestä ja intoa putkeen juoksuun riittää.
Pippa ja Nemo kävivät myös match showssa Kempeleessä, kumpikaan ei sijoittunut, mutta kehä kokemustahan sitä sieltä hakemassa oltiinkin. Ja nätisti sisarukset kehässä osasivat ollakin.
Fiia kävi steriloitavana torstaina ja pikkuhiljaa toipunee operaatiosta, tuntuu kyllä ottavan kaiken irti toipilas ajastaan. Tietää ettei kukaa raaski komentaa kun on kuuppa päässä.Kotiutuessaan Fiia näytti sukkapuvussaan ihan avaruuskoiralta.Itse tässä olen parannellut viikon Jyväskylän reissulta hankkimaani flunssaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)